MM-kyykkä 2024 Pro-sarjan ennakot

Lohko 1

Herra 31 ja anustapit

Edellisen MM-kyykän voittaja jatkanee viime vuosina tutuksi tullutta dominointia. Kokoonpanosta löytyy kolme oululaista kyykkäkonkaria, sekä suomenennätysmies Nurmeksesta. PowiCupissa nähtiin joukkueen pelaajilta myös hieman epäröintiä, eikä voitto kovatasoisessa turnauksessa ole mitenkään selviö.

Tyhjeneekö vasen laita koskaan, kun joukkueessa on vain yksi vasenkätinen pelaaja? Kestääkö Roopen sipuli? Heittääkö Soppanen linjan kuin linjan paskalla tekniikalla? Mikäli vastaus näihin kysymyksiin on kyllä, löytyy Herra 31 ja anustapit mitalistien joukosta lauantaina.

ABUA HÄRREKYD SOS

ABUA HÄRREKYD SOS esiintyi turnausdebyytissään viime viikonloppuna lappeen Rannoilla, ja tuloksena oli neljäs sija. Vahvaa suorittamista on odotettavissa myös MM-kyykässä, etenkin, jos pakkanen hyydyttää hauet mutta ei hurmosta.

Suurin kysymysmerkki joukkueen suoriutumisessa on oikein suoritettu nesteytys, mikä on pakkassäällä haastavaa. Onneksi joukkueen avaaja, Tommi ”IssE” Linnamaa, on huhujen mukaan valmis ottamaan luodin joukkueensa puolesta, jolloin todennäköisesti kentillä nähdään ainakin ¾ pelikuntoista ABUAA. Ankkuri Tinsku on myös hionut heittotekniikkaansa Cafe Bar G:ssä saatujen neuvojen perusteella, joten viimeisten akkojen poisto sujunee suvereenisti. Mikäli alkulohko sujuu odotetusti, saatetaan ABUA nähdä jopa mitalipeleissä, muuten sijoilla 4-8.

Kylmäkoski II

Kylmäkoski kasaa kylmään koitokseen kattavan kokoonpanon kyykkäkonkareita. Mukana on ylipäätään-hyvä-kyykänpellaaja sekä huikeisiin riviheittoihin pystyvä Lassi Onne, sekä kesäkentiltä kaivettu Anssi Valtonen. Lisäksi joukkuetta täydentävät Elmo ja Heikki, joita ei missään nimessä voi kutsua hyödyttömiksi pelaajiksi.

Kylmäkosken taival todennäköisesti jatkuu alkulohkojen jälkeen, eikä paikka neljän parhaan joukossakaan olisi suuri yllätys. Paljon riippuu siitä, kuinka hyvin joukkueen pelikirja loksahtaa kohdalleen – samalla kokoonpanolla pelejä ei ole paljoa alla.

Ripuloivat Sipuloijat

Kesähauen voittajajoukkueella on kaikki valttikortit suureen yllätykseen. Joukkue on kiintoisa sekoitus lappeen Rantojen kyykkäeliittiä, sekä anaalivandaaleita. Kaikilla joukkueen pelaajilla on vuosia menestyksekästä kesäkyykkää takana – Ehkä valtakunnan ykkösnaiskyykkääjä Armi pystyy powicupin perusteella tekemään jopa ihmeitä. Sami on taas kerryttänyt kokemusta Kylmäkosken Kyykässä, jossa kyykkätaidot tarttuvat jo osmoosin kautta.

Joukkueen jatkoon pääsy olisi yllätys, mutta herkullinen sellainen. Anaalivandaali-vandaaleilla olisi mahdollisuus toistamiseen tiputtaa Miika mitaleilta.

MörköEeverttiMöröt

Möröillä on ihmeellinen taito viedä vastustajajoukkue omalle tasolleen, ja joukkue on pelannut jo vuosia samalla kokoonpanolla. Turnausmenestyksen esteeksi voivat nousta kuitenkin joukkueen sisäiset ristiriidat, sekä liian railakas lauantaibrunssi.

Parhaimmillaan möröt voivat haastaa jokaisen joukkueen, mutta jatkoon pääsy olisi hienoinen yllätys. Onneksi joukkue pystyy tuttuun tapaan antamaan panoksensa jatkopeleihin myös katsomon puolelta.

EDIT: PIIPPO EI PÄÄSE!!!

Tekniikan Ihmelapaset

Skepparien lisäksi TekLA edustaa turnauksen senioripäätä joukkueissa. Joukkue on pelannut samalla kokoonpanolla jo ennen, kuin osa ennakkoraadista on aloittanut opiskelunsa. Joukkue nojaa vahvasti kärkipelaajien huippusuorituksiin: Antti Piippo ja Henri Lahtinen pystyvät jo kahdestaan viemään joukkueensa pitkälle. Ennustamme, että TekLA vääntää itsensä puhtaalla kokemuksella jatkopeleihin.

Disko_lisko

Disko_Lisko palaa turnauskentille!!! Kokoonpano on tuttu jo aiemmilta kausilta, ja taskussa on useampia turnausten neljänsiä sijoja, sekä vahvaa menestystä Tampereen kyykkäliigassa – vuonna 2022(?) joukkue pelasi Tampereen Parasta Kyykkää.

Ihmelakaisija, talvikenttien mersu, POMMI-ahvena kuitenkin puuttuu joukkueesta tänä vuonna, mikä voi aiheuttaa viimeistelyvaikeuksia, kun rivipommi-kukon ja täysiä-eliaksen jälkeen viimeistelyvastuu jäänee Julialle ja Karlille. Joukkueen onneksi Karlilta on nähty tällä kaudella kyykkäliigassa oikein kelvollisia (avaus)heittoja, mutta jää nähtäväksi, saadaanko kenttää tyhjäksi asti.

Diskonttajat Sipuloi Katiska Osumia

Vielä viimeisenä joukkueena ykköslohkoon on Pro-sarjan ankaran seulonnan lävitse selvinnyt DiSKO. Nuoret lappeen Rantalaiset kyykkätaiturit ovat jo useamman vuoden hioneet taitojaan NKL:ssä. Skinnarilan nuorukaiset ovat kirjoittajien tietämättömien silmien alla altavastaajina, mutta eivät varmasti luovuta ottelun ottelua ilman taistelua.

Lohko 2

MikroshortsiPuluKone

Tämä joukkue tulee ja jyrää. Kentillä nähdään täysiä heittämistä riviin ja ohi. Valitettavasti kylmästä säästä johtuen emme luultavasti näe legendaksi nousseita mikroshortseja, joten toivomme sitäkin enemmän pulukoneen toimintaa.

Tämä joukkue suorittaa vakuuttavasti ja vahvasti voittaen lohkonsa. Näemme maksimaalisia puluja, upeita piikkiroskapoistoja sekä lakaisuja.

Viime vuonna Miika Sorvali, kaksinkertainen henkilökohtaisen pelin suomen mestari, keräsi vyölleen kasan hopeaa akateemisista kisoista. Minishortsisankarin edellinen kultamitali näistä kisoista on vuodelta 2019, ja tänä vuonna sen uusimiseen on hyvät mahdollisuudet.

Anonyymi kyykkäasiantuntija J.Seppänen arvioi, että Iiro heittänee tässä joukkueessa vasemman nurkan.

Mayhemit Opiskelijoiden Tapaan

Joukkueen kuvaukset hämmensivät ja järkyttivät. Tämä saattaa olla osa vastustajien sipulin sulattamista, mutta siihen riittää myös joukkueen suorittaminen. Viime viikonlopun menestys Powissa on kasvattanut joukkueen sipulia entisestään ja pahimmatkaan huutelut eivät mene ihon alle.

MOT:n kenttä saattaa näyttää monen joukkueen kannalta pelottavalta, mutta MOTia se ei haittaa, kuten viisas kyykänpelaaja on joskus sanonut. Mähis ja Jesse heittävät täysiä riviä, Janne ja Sami hoitavat tyhjäyksen tuttuun tapaan. Mahdollisuudet ovat vaikka kultaan asti, mutta pahimmillaan käteen jää vain kaatunut pulu.

Helvetens Lång t Samma Skit

Hävytön joukkue. Keräilyerä, jolla kokemusta on erittäin paljon, mutta ei liikaa. Joukkue lähtee metallinkiilto silmissä kisoihin, mutta muista joukkueista johtuen mitalipeleihin pääsy tulee olemaan haasteellista.Tässä joukkueessa on voimaa, tarkkuutta ja hauskuutta kokemuksen ohella vaikka muille jakaa. Oululaisilta kyykkälegendoilta tullaan näkemään sekä huikeita heittoja, että huippusuorituksia katsomon puolella.

MaHaLasKu

lappeen Rannan ihme, monesti tamperelaisten joukkueiden tiputtaja tekee paluun Tampereen röpöisille kentille. Huomisen kenttien pinta saattaa haitata joukkuetta, joten alkuun pelissä näkyy sopeutuminen ei-niin-mahtaviin kenttiin, mutta kun MaHaLasKun heitot tasoittuvat niin tulos on tyrmäävää.

Viime kesän aikana Totti on oppinut heittämään TÄYSIÄ riviä, mikä tekee MaHaLasKusta entistäkin kuumottavamman joukkeen. Arviomme on, että jatkoon mennään, mutta kirkkaimmat mitalit voivat jäädä haaveeksi.

DDRNV Ahvenkuiskaajat

Joukkueessa on kokemusta, varmuutta ja paljon pelin pohdintaa. Hän, joka johtaa peliä, johtaa peliä vankoin ottein. Nähtäväksi jää kuitenkin, seuraako joukkueen kokeneempi osasto pelikirjaa. Huomenna kuitenkin tunnelma on katossa ja tämä joukkue ei ota hommaa niin vakavasti.

Liigassa DDRNV on esittänyt vahvoja otteita. Erityisesti Veetin maksimilakaisut ovat olleet huippuiskussa. Aiemmin mainittu Pommi-AHVENA lisää joukkueen peräpään varmuutta liigajoukkueeseen verrattuna, joten jatkopaikka ei ole mitenkään mahdottomuus. Lohkon kovan tason vuoksi kuitenkin ennustamme, että hiljaiset naisvoimistelijajärvikalat jäävät niukasti pudotuspelien ulkopuolelle.

Skepparklubben

Skeppareilla on jo vyöllään MM-kyykän pro-sarjan mestaruus, ja selvästi nälkää riittää vielä.Skeppareilla on jo pitkät perinteet akateemisen kyykän tähtitaivaalla.

Nähtäväksi jää, onko työelämä vienyt Skepparit mennessään, vai löytyykö vanha vire uudelleen.  Todennäköisimmin skepparit kuitenkin jää alkulohkoon, jonka jälkeen joukkue voi viihdyttää läsnäolollaan muuta kyykkäkansaa. Ennustamme Skepparit kuidenkin Mörköjen ja muiden edelle, koska variAnssi Turalla on pienempi, mikä takaa varman suorituksen.

The No Good Yellows

Kyllähän me nää tiedetään. Joukkueessa on paljon konavoimaa ja taitoa lakaisussa. Riippuen pelikunnosta joukkue pystyy pelaamaan vakuuttavia tyhjennyksiä tai sitten Tampereen epätasaiset kentät voittavat pelaajien sipulin.

OKL:n tilastoja katsomalla TheNGY olisi jopa mitaliehdokkaiden joukossa. Osa liigajoukkueen pisterohmuista kuitenkin puuttuu kokoonpanosta, jolloin jatkopeleihin pääsy vaatii huippuonnistumisia.

EssoXL

ESSOXL PRO-SARJASSA!!! Viime vuoden yleisen voittaja ja muutenkin pitkään yhdessä pelännyt joukkue nousee Pro-sarjaan tuomaan lisää tamperelaista kyykkätaituruutta. Joukkueesta etenkin Timo on esittänyt vakuuttavia otteita jo kesällä eikä talvella vauhti ole hiipunut, päinvastoin! Tänä vuonna joukkue jäi skandaalimaisesti kyykkäliigassa runkosarjaan, mikä varmasti lisää nälkää MM-kyykkään. Odotamme innolla, miten EssoXL:n debyytti Pro-sarjassa menee. Hyvää meininkiä on luvassa onnistumisten ohella. Jatkopeleihin pääsy vaatisi kuitenkin lisätreeniä koko joukkueelta.

Tämä kirjoitusasu on vertaisarvioitu Kultaisen Apinan vertaiskoneestossa.